Valitse jokin historian aikakausi ja katsele sitä:
Ajattele esimerkiksi Vespasianuksen aikaa. Näet, että silloin tehtiin aivan samoja asioita: mentiin naimisiin, kasvatettiin lapsia, sairastuttiin, kuoltiin, sodittiin, juhlittiin, käytiin kauppaa, viljeltiin, hännysteltiin, oltiin itsepäisiä, epäiltiin, juoniteltiin, toivottiin toisten kuolemaa, valitettiin kohtaloa, etsittiin rakkautta, koottiin omaisuutta, tavoiteltiin korkeita virkoja ja valtakuntia. Tästä kaikesta ei ole mitään jäljellä.
Ihmiset, jotka olivat kuuluisia ja joista omana aikanaan laulettiin ylistyslauluja, ovat meille enää vain eriskummallisia nimiä. Kaikki häviää silmänräpäyksessä ja muuttuu tarinoiksi, kunnes unohdus hautaa nekin. Ja näin käy siis niille, jotka olivat oman aikansa mahtavia ja levittivät loistoa ympärilleen. Tavalliset tallaajat unohtuvat sillä hetkellä, kun puhaltavat viimeisen henkäyksensä - on kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Mitä siis on "kuolematon maine"? Onttoa ja tyhjää.
Mikä elämässä sitten on tavoittelemisen arvoista? Oikeudenmukainen mieli, epäitsekkäät teot, vilpitön puhe sekä elämänasenne, joka ottaa iloiten vastaan kaiken, mitä tapahtuu, ja pitää sitä välttämättömänä ja kotoisana - onhan kaikella sama alkuperä ja kaikki virtaa samasta lähteestä.
- Marcus Aurelius